Alpeilla liikuskellut Bruno-karhu sai aikaan oikein kansanliikkeen Baijerissa. 170 vuoteen ei siellä oltu moista otusta nähty ja nyt murhanhimoiset paikalliset jahtasivat tuota vaarallista elikkoa yli kuukauden  – se oli tosi vaarallinen – se piti tappaa. Paikalliset lehdet ja verkkosivut ovat pullollaan tapahtumasta. Mielipiteitä oli/on puoleen jos toiseenkin.

Miksi Bruno piti tappaa? Baijerin ainoa karhu 170 vuoteen? Meillä Suomessakin EU pyrkii rauhoittamaan täydellisesti niin karhut kuin sudetkin. Onko karhu vaarallisempi Baijerissa kuin Suomessa?  Mikä ero on Saksassa asustelevassa ihmisiä ja kotieläimiä uhkaavassa karhussa vastaavaan suomalaiseen serkkuun verrattuna?  Miksi suomalaiset eivät saa itse päättää mitä tekevät nurkissaan hiiviskeleville ja lapsia uhkaaville susilleen?  Miksi EU haluaa meidän sopeutuvan yhä kasvavaan petokantaan  kun yksi karhu Baijerissa saa aikaan moisen melun? 

Onko Suomi erämaata EU:n näkökulmasta katsoen? Pitäisikö maamme muuttaa EU:n petoreservaatiksi ja meidän suomalaisten vain sopeutua elämään kasvavan suurpetokannan kanssa?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että luonnonsuojelun yksityiskohdat pitäisi EU:ssa jättää paikallisesti päätettäväksi. Se tarkoittaa luonnonsuojelupolitiikan kansallista linjaamista ja ennen kaikkea kansallista yhteistyötä ja yksimielisyyttä tehtyjen päätösten suhteen.

Ihmettelen tuota EU:n innokkuutta näperrellä näiden kansallisten "pikkuasioiden" parissa. Ehkä se on helpompaa kuin suuret linjaukset joista ei tunnu tulevan valmista – ei sitten millään. – Direktiivitehtailu - harhauttaa - saa aikaan vaikutelman että he tosiaan tekevät jotain  palkkansa eteen.

"Fiksut" ihmiset eivät puhu rahasta, se on rahvaanomaista. Puhuvat sen sijaan hankinnoistaan, esim. laukuista tyyliin: "ystäväni ovat sitä mieltä, että laukun on oltava Vuitton. Itse pidän eniten Fendin naisellisista laukuista. Olen niin onnekas, että olen saanut niitä lahjaksi jo kaksi kappaletta." 

Näiden onnekkaiden ihmisten hankintojen skaala on laaja: Hästens-sänkyjä (vast.), italialaisia keittöitä, Tarsalan kenkiä, Kaarina K:n farkkuja ja jakkupukuja, (Versacen aluspaita vain alle 100 euroa!), MaxMaraa, kalleinta kosmetiikka jne... Lisäksi elämysmatkoja eksoottisiin kohteisiin, ostosmatkoja ympäri maailmaa, kylpylöitä, luxushotelleja, ravintoloita ja kallista terapiaa, "jotta jaksaisi tässä oravanpyörässä".

Lapsille laskettelu- ja golfvälineet viimeisen päälle ja silleen. (Tottahan viisivuotiaana pitää oma golfmaila olla - ainakin yksi malliksi!)

Euroiksi muutettuna tuollainen elämäntyyli riittäisi kattamaan tavalliselle eläkemummolle kohtuullisen elintason koko vuoden ajaksi.  

Tuo onnekkaan henkilön lausahdus tuli mieleeni kun mummeli kertoi kahvittelutuokiostaan Stoccan kahvilassa. Tavalliset, eläkkeellään elelevät iäkkäät mummelit olivat ostostensa lomassa piipahtaneet kahville ja lepuuttamaan jalkojaan em.tavaratalon kahvilaan. Mineraalivesi, kahvi ja pieni suolainen kahdelle  lähes 15 euroa. Mummot olivat kauhuissaan - sehän on 90 mummonmk! En yhtään ihmettele heidän reakointiaan. Onko kahvilahinnatkin  mitoitettu "optioihmisten" tulotasolle? - Noiden onnekkaiden?

Kuka olisi ennen euroa maksanut kahdesta kahvista 90 mk? Muutama vuosi sitten (ennen euroa) tuon saman setin sai 30-40 markalla (= 5-6 €) ja se oli jo silloin kalliinpuoleista huvittelua! Mitä on tapahtunut? Olenko käsittänyt jotain väärin?